Talomme

Rakentamisesta ja vähän muustakin. Blogissa seurataan talonrakennushanketta Helsingissä.

Avainsanat

Search

Sivut

Site authors

Lasten huoneet

Kumpi on tytön ja kumpi pojan huone?

Puutelistaa ja ongelmia

Lupailin edellisissä kirjoituksissani palata käyttöönottokatselmuksen jälkeiseen puutelistaan. Puutteita, virheitä ja erehdyksiä on nyt korjailtu muutama kuukausi enemmän tai vähemmän tehottomasti. Tehottomuus kyllä johtuu paljolti itsestäni. Muuton jälkeen kaikki, myös oma toiminta, tuntuu hidastuvan 100%

Projektissamme ei voi sanoa tapahtuneen mitään järkyttävää yksittäistä virhettä, mutta aika paljon on pieniä ja osin aika kummallisiakin ongelmia tullut vastaan.

Suurin ongelma lienee ollut pääurakoitsijan työmiesten jatkuva vaihtuminen ja valvonnan puute, mikä on johtanut tiedonkulun katkoksiin työmaalla. Seurauksena on suunnitelmien unohtuminen ja kertaalleen läpikäytyjen asioiden tekeminen kuitenkin lopulta väärin. Näitä virheitä on korjailtu paljon. Mm. kaikki väliovet on asennettu kahteen kertaan ja toisellakin kertaa osin virheellisesti.

Suurimpia vielä korjattavia asioita on olohuoneen seinät, jotka joudutaan tasoittamaan ja maalaamaan uudelleen. Saunan pesuhuoneen kattoa joudutaan korjaamaan kun tuuletus toteutettiin suunnitelmista poiketen ja puutteellisesti.

Merkillisimpiä ongelmia on ollut yläkerran vesipisteiden käyttäytyminen. Huoneessa on kaksi suihkuhanaa, kaksi allashanaa ja yksi amme hana. Kun talo otettiin käyttöön oli suuri yllätys, että lämmintä vettä saattoi laskea vain yhdestä hanasta kerrallaan. Jos kaksi tai useampi hana oli auki menivät ne yhtä lukuunottamatta kylmiksi. Tätä ongelmaa putkiurakoitsija lähti minusta ratkomaan “hehtaaripyssyllä” sirottelemalla takaiskuventtiilejä eri puolille lämmintä käyttövesiputkistoa. Nyt hanat toimivat, mutta keskustellaan kenen vastuulla lisäkustannukset “korjauksista” ovat. Itse olin siinä uskossa, että olin ostanut kylpyhuoneen, jossa lämmintä vettä voisi laskea usammastakin hanasta yhtä aikaa.

Sähköurakkaan liittyen keskustellaan siitä paljonko lisätöistä veloitetaan. Urakkatarjouspiirustusten jälkeen kieltämättä muutin kiinteiden valaisimien paikkoja ja saunan lämminvesivaraaja jäi pois. Muitakin muutoksia taisi tulla. tarkoituksena oli kuitenkin, että nämö muutokset olisi piirretty sähköurakan toteutuskuviin. Näin koskaan tapahtunut ja asioita puljattiin eestaas työmaalla. Keskustelua siis käydään tästäkin.

Mutta, jotta ei jäisi liian huonoa kuvaa pitää todeta, että edellä mainittu putkiurakitsija on kyllä suoriutunut tehtävistään muuten ihan hyvin ja nyt käytävä reklamaatiokeskustelu sujuu rakentavassa hengessä. Sähköurakoitsijasta voi todeta ihan samoin. Asioihin löytyy varmasti hyvä ja kaikkia tyydyttävä ratkaisu. Rakennusuarkoitsijakin jatkaa lisäurakkana pihan terassien ja istutusaltaiden kanssa, joten missään pattitilanteessa ei olla.

Saarenpuusepät

Kiintokalusteiden viimeistely ja yksityiskohdat ovat Jukka Isosaaren käsialaa.

Ulkomaalaus

Pieni taisteluväsymys iski blogin ylläpitoon muuton jälkeen. Työt ovat kuitenkin edenneet pienen tauon jälkeen. Sisäpuolen korjaus-, täydennys- ja säätötöistä kirjoitan erillisen artikkelin. Aika paljon puutelistalle valitettavasti rivejä tuli. Ulkopuolen maalaus sen sijaan sujui hyvin. Pieniä viimeistelyjä, peitelistojen vaihtoja ja tahrojen puhdistusta lukuunottamatta maalaus on nyt valmis. Tällä viikolla alkoi myös saunan ja talon väliin tulevan terassin ja siihen liittyvien istutus- ja vesialtaan rakentaminen. Tarkoitus olisi, että varsinainen pihaurakka alkaisi juhannyksen tienoolla.

Muutto

Muutto takana. Ohessa muutama kuva juuri ennen muuttolaatikoiden sisäänkantoa. Tällä viikolla työ taas jatkuu pääsiäisen pienen lepohetken jälkeen.  

Eteisen kookosharjamatto

Eteiseen pääoven eteen tilasin kookosharjamaton Mattotalo Helmasta.

Väri musta ja mittojen mukaan leikattuna.

Muuttokatselmusta valmistellessa


Perjantaiaamuna on muuttokatselmus eli osittainen käyttöönottotarkastus talon ja autotallin osalta. Kyllä tässä kiire vielä tulee. Olemme itse yrittäneet hoitaa pakollisia asioita, kuten postilaatikon, kiinteistön numerokyltin, jäteastian ja jätesopimuksen yms. kuntoon. Ja tietysti olemme siivonneet ja sen jälkeen siivonneet lisää. Siivouksen piti kuulua urakkaan, mutta aikataulupaineessa tuntuu järkevämmältä tehdä tätä itse ja antaa urakoitsijoiden tehdä omaa työtään.

Tänään kiinnitin kaikkien ovien painikkeet paikoilleen. Pyysin lukkoliikkeeltä tarjousta painikkeista asennettuna. Nyt on viikko odoteltu hinta-arvausta. Kauempaa ei voitu odottaa, joten piti ottaa ruuviväännin omaan käteen. 

Ohessa muutama näpsäys keittiöstä, ja eteisestä. 

VK11

Rakennusten vesi-, viemäri- ja ilmanvaihtojärjestelmien käyttöönottotarkastus pidettiin eilen. Ilmanvaihdon mitoituksesta tarkastaja pyysi vielä lisäselvityksen. Ilmeisesti suunnitelmissa ilmamäärät ovat liian pieniä suhteessa rakennuksen tilavuuteen ja ventttiilien määrään. Käyttöönottoon tämä ei vaikuta ja ilmastointikoneessa on tehoa vähän liikaakin, mutta laskelmat pitää vielä tarkistaa.

Vesi- ja wc-kalusteet on pääosin siis asennettu. Valitettavassti alakerran vessan laatoituksia on jouduttu korjailemaan moneen kertaan. Toivottavasti laatoittaja saa wc:n kuntoon viikonlopun aikana. Sitten oltaisiin taas aikataulussa.

Saaren Puuseppien kalusteasennus on edennyt hyvin, vaikka asentajat ovat olleet vuoron perään sairaana. Keittiö on hahmollaan ja yläkerran kalusteet lähes valmiit.

Tom Allen kävi antamassa käyttökoulutuksen ja heiltä ei enää tarvita kuin tarkastus- / asennuspöytäkirjat.

Sähkötyöt ovat myös aivan loppusuoralla. Muutama yksittäinen juttu on vielä kesken. 

Aivan ilman harmaita hiuksia projekti ei tähän vaiheeseen ole edennyt. Pitää kerätä myöhemmin lista omista ja muiden virheistä. Jos se vaikka auttaisi jotakuta muuta välttämään samat virheet. Mainitsen kuitenkin tässä yhden, joka olisi voinut todella pilata projektin aikataulun.

Maalari oli teknistä tilaa maalatessaan kääntänyt lattialämmityksen sulkuventtiilit off-asentoon ja autotallirakennus oli koko viikonlopun ilman lämmitystä. Lisäksi varaston ovet olivat jääneet sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi auki. Sisällä on 0 astetta lämmintä maanantaiaamuna kun huomasin asian. Onneksi lämmityspiirit eivät olleet ehtineet jäätymään.

Takan koepoltto


Takan koepoltto tehtiin ehkä hiukan normaalia tieteellisemmin. Koska takkojen ja hormien yhteensopivuudesta ja käyttöturvallisuudesta on ollut paljon keskustelua ja rakennusvalvontakin (aiheellisesti) kiinnittää näihin asioihin nykyään paljon huomiota, ajattelin tehdä pienen testin. Testin merkitys ja tarkoitus on lähinnä oma mielenrauha. 

Takkasydämien ja varsinkin päältäliitettävien metallihormien yhteensopivuus on tällä hetkellä käytännössä mahdotonta osoittaa valmistajille pakollisten standardien mukaisilla testeillä. Turvallisuuden kannalta mielenkiintoista on kuinka kuumia savukaasut ovat kun ne takasta lähtevät. Virallisissa testeissä annetaan keskiarvolämpötiloja, mutta tulipalot syttyvät ainakin maalaisjärjellä ajatellen maksimilämpötiloissa. Kotioloissa savukaasujen lämpötilan mittaaminen on aika mahdotonta. Hormin pintalämpötilojen mittaaminen sen sijaan on helppoa jos hankkii sopivan digitaalisen mittarin.

Koepolton testijärjestely oli tosi yksinkertainen. Liitin hormiin 2 lämpötila-anturia. Toinen anturi (T2) oli aivan hormin juuressa heti takan liitoksen yläpuolella ja toinen (T1) anturi mittasi välipohjaliitoksen kohdalla olevan palovillalevyn pintalämpötilaa. Takkaan latasin maahantuojan (Lämpömaa) käyttöohjeen mukaisesti 3,5kg kuivia koivuhalkoja. Takka syttyi hyvin ja paloi tasaisesti

Lähtölämpötila molemmille antureille oli 21 astetta.

Lämpötila kehittyi seuraavasti

15min T1 28 astetta ja T2 40 astetta

30 min T1 30 astetta T2 60 astetetta.

45 min kohdalla ensimmäinen pesällinen alkoi hiipua eikä lämpötila enää noussut.

Lisäsin n. 2 kg kuivia lautoja, joita työmaalta sattui löytymään (seuraava testi pitää tehdä 2-3 “virallisella” panoksella).

n. 75min kohdalla sain T2 maksimiarvoksi 66 astetta. Sen jälkeen lämpötila kääntyi laskuun polttoaineen määrän taas vähetessä.

T1 oli tuolloin 36 astetta.

Kävin vielä varmuudeksi mittaamassa yläkerrassa piipun pintalämpötilan yläkerran lattianrajasta. Lämpötila oli 40 astetta. Todennäköisesti tämä lämpötila on ollut muutaman asteen korkeampi hetkeä aiemmin. Missään vaiheessa piippu ei tuntunut käteen polttavalta.

Johtopäätöksenä voisi sanoa, että maahantuojan käyttöohjeen mukaista 3,5-4 kg puuta / tunti voi hyvin käytttää ainakin yhden panoksen verran. Hormin pintalämpötilat eivät todellakaan vielä muodostuneet ongelmaksi. 

Pitää vielä testata nouseeko lämpötila jos polttamista jatkaa esimerkiksi kolme tuntia. Totuus voi kyllä olla se, että 3,5-4 kg puuta ei pala ihan täytä tuntia, jolloin lämpötila laskee ennen seuraavan kuorman heittämistä sisään. Näppituntumalla käytössä olevaan takkaan sopiva puumäärä olisi ainakin 1 kg verran suurempi.Takassa myös miellään polttaisi suurempia puita kuin nyt testatut.

VK 10

Aika hengästyttävä viikko takana. Koko perhe vaimoa lukuunottomatta sairasti influenssan. Nyt yritetään kitkeä jälkitauteina kahta korvatulehdusta ja yhtä poskiontelotulehdusta.

Työmaa etenee sairastelusta huolimatta (tai ehkä juuri siitä johtuen) kuitenkin ihan hyvin. Puuttunut saumausaine saatiin viimein ja yläkerran kylpyhuoneen altaat ja amme saatiin kiinnitettyä. Alakerran parketti ja listoitukset saatiin valmiiksi. Kalustetoimittaja kävi asentamassa lisää komerorunkoja. Ensi viikolla alkaa kodinkoneiden ja kalusteiden ovien asentaminen.

Kiinteistön vesi- ja viemärijärjestelmän ja ilmanvaihtojärjestelmän käyttöönottokatselmus on nyt varattu ensi viikon perjantaille. 

Oma viikonloppu tulee menemään siivotessa ja putsaillessa paikkoja. 

Kuvia ei jaksanut tällä viikolla ottaa. Ehkä ensi viikolla sitten ;)

VK9


Aikataulussa ollaan edelleen täpärästi. Kriittinen tekijä on nyt punainen kaksikomponentti saumausaine, joka loppui harmittavasti kesken. Sen saaminen ABL:ltä kestää. Aine joudutaan tilaamaan Italiasta.

Takan kuorimuurin rappaaminen jäi arkkitehdille. Antiikkilaastia ohuena kerroksena harjalla hiertäen. Perinteistä lieterappausta tai muuta sellaista tässä tavoitellaan. Voi kyllä olla, että takka saa pintaan vielä kalkkisilikaattimaalin. Maalin merkitys on lähinnä pölyn sidonta ja puhdistamisen helpottaminen jatkossa.

Yläkerran parketit saatiin asennettua ja puuseppä kävi laittamassa portaiden askelmat ja käsijohteet paikoilleen.

Harmi, että joudutaan vielä korjailemaan tasoite- ja maalaustöitä ja odottelemaan saumausainetta kylppäriin. Olisi ollut kiva julistaa yläkerta valmiiksi.

Kodinkoneita Saksasta

Vertailtuamme aikamme Siemensin laitteiden hintoja Suomessa, Virossa ja Saksassa päädyimme tilaamaan osan koneista Saksasta, osan Virosta ja osan hankimme ihan perinteisesti kodinkoneliikkeestä Suomesta. Lähestyin muutamaa saksalaista web-kauppaa alustavien tarjouspyyntöjen muodossa. Yksi liike ilmoitti heti, että ei myy Suomeen korkeiden rahtikustannusten vuoksi. Kaksi muuta vastailivat kysymyksiini asiallisesti ja kirjeenvaihdon jälkeen päädyin tekemään tilauksen www.my-solution.de liikkeestä. Hinnat olivat n. 40-50% suomalaisia hintoja edullisempia. Rahdista ja luottokorttimaksusta tuli hiukan lisämaksua, mutta joka tapauksessa säästöä tuli reilusti. Rahdin onnistuminen ja ostamisen luotettavuus tietysti arveluttivat. Tavaroita ei kuulunut pariin viikkoon ja olin yhteydessä myyjään, joka vakuutti kaiken olevan kunnossa ja lähetyksen olevan tulossa. Ja niinhän se olikin. Tilauksesta paketin saapumiseen meni kolmisen viikkoa. Kaikki tilattu tavara tuli asiallisesti, ehjänä ja hyvin pakattuna perille kotiovelle. Kokemuksesta viisastuneena laitoin heti uuden tilauksen perään. Vielä on Saksasta tulossa 2 integroitavaa jääkaappia. Ohjehinta Suomessa 995 eur kappaleelta. Saksassa hinta 495. Vielen Danke! 

Keittiökalusteiden asennuspalapeli jatkuu illan pimeinä hetkinä. Saaren Puuseppien toiminnassa arvostan todella paljon sitä, että he huolehtivat aina itse asennuksesta. Valitettavasti kiintokalusteet rikotaan liian usein kuljetuksessa tai viimeistään väärin tehdyssä asennuksessa. Jukka kyllä hiukan huokaili asennuksen keskellä talomme valtavaa kalustemetrien määrää. Ehkäpä meillä on jatkossa vihdoin riittävästi varastotilaa.

LVI Juhani Niemi Oy toimittaa taloomme kaikki pesuallashanat, wc- ja pesuallasposliinit ja kylpyhuoneen suihkut. Kuvassa upeat Hansgrohen seinäsuihkut heti asennuksen jälkeen. Vaimon valitsema punainen lasimosaiikki loistaa mukavasti taustalla. Laitan vesikalusteista ja altaista lisää kuvia kun asennus etenee. 

VK8

Aikataulu pitää edelleen kohtuullisesti. Vähän maalarin korjauksia ja viimeistelyjä valitettavasti jäi viikolle 9. Yläkerran sähköistys saatiin pitkälle. Kalusteasennus onnistui suunnitellusti. Putkimieskin sai asennettua ne kalusteet, jotka tässä vaiheessa oli asennettavissa. Viikolla 9 yritetään siirtää karavaani alakertaan ;)

Loading posts...